Bipolaarisessa transistorissa on kolme elektrodia: emitteri, kollektori ja pohja. Jos laitteen pinoutia ei tunneta, se voidaan määrittää empiirisesti. Voit tehdä tämän käyttämällä tavanomaista ohmimittaria.
Ohjeet
Vaihe 1
Määritä ohmimittapäätteiden jännitteen napaisuus vastusmittaustilassa käyttämällä vertailudiodia, joka on merkitty suoraan koteloon. Valintamittareissa napaisuus on usein suoraan päinvastainen, jolloin anturit on kytkettävä jännitteen ja virran mittaustiloissa. Digitaalisten laitteiden napaisuus kaikissa tiloissa on yleensä sama. Mutta se ei vahingoita tällaisen tarkastuksen suorittamista missään tapauksessa.
Vaihe 2
Liitä laitteen anturi johonkin transistorin johtimista ja sitten toinen anturi vuorotellen, ensin yhteen ja sitten toiseen jäljellä olevaan johtimeen. Jos nuoli ei poikkea, käännä testijohtimien napaisuus ja toista koe. Jos tässä tapauksessa ei ollut mahdollista saavuttaa nuolen taipumista, tämä johtopäätös ei ole perustava.
Vaihe 3
Toista yllä olevat vaiheet muille transistorin johtimille. Etsi yhdistelmä elektrodeja, joissa transistori käyttäytyy kuin kaksi diodia, jotka on kytketty joko katodeihin tai anodeihin samassa pisteessä. Johtopäätös, johon heidän yhteyspisteensä summataan, on perusta. Muista kuitenkin, että et voi käyttää transistoria kahtena diodina, koska ne vaikuttavat toisiinsa.
Vaihe 4
Määritä transistorin rakenne. Jos se käyttäytyy kuin kaksi anodien yhdistämää diodia, niin sen rakenne on n-p-n, ja jos se käyttäytyy kuin kaksi katodeilla liitettyä diodia, niin sen rakenne on p-n-p.
Vaihe 5
On vielä määritettävä, mikä jäljellä olevista johtimista on emitteri ja mikä on kerääjä. Kokoa transistorille yhteinen emitterivahvistin. Käytä siihen tehoa oikeassa napaisuudessa rakenteesta riippuen (n-p-n-rakenteen syöttökiskon jännitteen on oltava positiivinen ja p-n-p-rakenteen negatiivinen). Jos transistori on kytketty oikein (emitteri on yhteisellä johdolla), sen vahvistus on paljon suurempi kuin väärällä liitännällä (kun yhteisessä johdossa on kollektori).
