Amerikkalaisen insinöörin O. Smith ilmaisi ensimmäisen kerran äänen tallentamisen ajatuksen. Vuonna 1888 hän ehdotti magneettisen äänen nauhoittamista langasta, joka on valmistettu silkistä ja kudotusta teräksestä. Valitettavasti insinööri ei luonut laitetta, mutta ajatus muodosti perustan nykyaikaisten nauhureiden luomiselle.
Ohjeet
Vaihe 1
Vuonna 1898 eräs tanskalainen insinööri, joka työskenteli Kööpenhaminan puhelinyhtiössä, otti tämän idean vastaan ja patentoi nykyaikaisen nauhurin prototyypin - lennätin. Ensimmäisen äänen tallennus- ja toistomallin luoja nimettiin V. Poulseniksi.
Vaihe 2
Ensimmäinen lennätinmalli osoittautui hankalaksi eikä kovin helppokäyttöiseksi. Insinööri ehdotti magneettinauhoitukseen pianokielen käyttämistä, jonka hän kääri yhteen kerrokseen isolla rummulla. Tämä suunnitteluominaisuus paitsi lisäsi laitteen kokoa, mutta ei myöskään mahdollistanut pitkäaikaista tallennusta (noin 100 m metallilangan, jonka d = 1 mm, mahdollisti nauhoituksen 45 sekunnin ajan). Laitteen suuressa koossa merkitystä oli myös merkkijonon liikenopeudella, vain 2,2 metriä sekunnissa. Vaikka laite ei heti levinnyt laajalle levinneeksi, se herätti uutta kiinnostusta tekniikan uutena suuntaan.
Vaihe 3
Seuraava sysäys näiden järjestelmien jatkokehitykselle oli sen esittely vuonna 1900 Pariisissa maailmanäyttelyssä. Poulsenin sähke sai Grand Prix -näyttelyn, kun se äänitti Itävallan keisarin äänen (ensimmäinen tähän päivään säilynyt magneettinen nauhoitus). Insinööri tarkensi jatkuvasti luomustaan, hän vaihtoi langan teräksiseksi nauhaksi, joka on jo kelattu keloihin, ja käytti myös teräslevyä ensimmäistä kertaa äänittämiseen.
Vaihe 4
Vähitellen sähkeen äänenlaatu parani, sen mitat heikkenivät, ja se otti ulkonäön nykyaikaisilta kelalta nauhureille. Mutta metallinauha repeytyi usein, ja sen liikkeessä oli loukkaantumisvaara. Siksi lännessä nauhajärjestelmiä ei käytetty laajalti musiikkitallenteisiin, vaan puhelinten tallennuslaitteena (nykyaikaisten puhelinvastaajien prototyyppi) ja saneluna.
Vaihe 5
Venäjällä äänentallennusjärjestelmiä alettiin käsitellä vuonna 1932. Neuvostoliiton insinööri V. K. Viktorsky loi ensimmäisen venäläisen sanelukoneen ja jo vuonna 1935 sitä käytettiin pelastuspalveluissa puhelinkeskustelujen nauhoittamiseen.
Vaihe 6
Vasta vuonna 1934 nauhuri sai laajaa massakäyttöä. Tuolloin saksalainen BAFS-yritys alkoi tuottaa magneettinauhaa, jonka tiedemies Pfeimer keksi vuonna 1927 (Neuvostoliitossa se patentoitiin kaksi vuotta aikaisemmin, mutta ei ollut kysyntää). Ja jälleen saksalainen AEG-yritys alkoi tuottaa magneettitallenteita varten tarkoitettuja studiolaitteita, joita käytettiin radiolähetysasemilla.
Vaihe 7
Japanilainen yritys "Sony" korvasi vuonna 1956 nauhurin radioputket transistoreilla, mikä pienensi merkittävästi sen kokoa. Vuonna 1961 hollantilaiset Philipsin insinöörit kehittivät ja tuottivat kasettinauhurin. Kaikissa myöhemmissä sarjoissa ulkonäköä, ulkoasua ja muita yksityiskohtia muutettiin.
